Tyttäreni Liina pläjäytti tänä aamuna ilmoille vanhan Stars On 45 -medleyn, jossa muutamat imitaattorit tykittävät sarjatulituksena kaikki oleellisimmat Beatles-hitit. Nykypäivänä moinen olisi helppo tyrmätä halpana vetona, mutta kun muistelen, minkä vaikutuksen kyseinen lätty minuun aikoinaan teki, voin vain vapista!
Olin silloin kahdentoista vanha, enkä tuntenut Beatlesin musiikkia. Kun koko pakka heitetään silmille parinkymmenen minuutin mittaisena kattauksena, käy niin kuin voi kuvitella lapsiromantikolle käyvän: järkytyin silkasta ihanuudesta ja alkuvoimasta. Vaikka kyseessä olikin imitaatio.
Hommasin sitten itselleni Paulin Tug of Warin ja etsin sieltä yhtymäkohtia Stars on 45:ssä kuulemiini katkelmiin. Ballroom Dancing ja Take It Away läpäisivät seulan. Tämän mestarillisen äänitteen jälkeen käsiini osui EP The Beatles N:o 1 vuodelta 1963. I Saw Her Standing There, aloitusraita. Huh! Saman vuoden kuluessa ostin ison tukun muitakin EP-levyjä Tyrvään Kirjakaupasta sekä monia älppäreitä käytettynä Hesan eri divareista. Verrattain nopeasti sain haltuuni koko Beatles-tuotannon. Jokainen uusi levy oli kuin unelmien täyttymys, kuin kultakaivos, jonka olemassaolon tiesin, mutta johon en koskaan ollut tunkeutunut. Muistan hehkutelleeni hetkellä, jona ensi kerran kuulisin, sanotaanko vaikka Let It Be:n. Ja kun se tapahtui, tunsin kasvavani tuuman verran lähemmäksi aikuisuutta.
Beatlesista vaahtoaa moni. Silti ne elämykset, joita koin 12-14-vuotiaana tuon musiikin äärellä, edustivat jotain ylimaallista. Varsinkin yhtyeen varhaisin tuotanto. Miltei puhkesin kyyneliin, pamahdin kananlihalle ja huohotin kuunnellesani She Loves You:ta, I Wanna Hold Your Hand:ia ja muita nyttemmin jo vähän kuluneita hittejä. Ylin kaikista oli Paulin korkea stemma. Kuutin Uolevilta saamani Suosikin Beatles-juliste oli sinitarrattu pyhälle paikalle vuoteeni päätyyn.
Stars On 45 -medley herätti tämän tunteen uudestaan. Hyvin elävänä eteeni avautui tuo vanha maisema yli kolmenkymmenenviiden vuoden takaa. Eikä se taika haihdu.
Sydän verellä,
Virtamies
Post Sciptum:
Myöhemmin oivalsin, että polyfonia löytyy tästä musiikista, I Want You (She’s So Heavy):n analysointi on mitä parasta materiaalia orkestrointia opetellessa.
