Juhlakonsertin miehitys

Virtamiehen juhlakonsertin miehistö on nyt varmistunut. Esittelen sen teille:

MARKUS BÄCKMAN – huilumies, Virtamiehen vanhempi veli. Monipuolinen äänitaiteilija, joka hallitsee myös laulun, kitaran ja saksofonin. Erikoistunut animaatiofilmien ääninäyttelemiseen. Yhteistyö Virtamiehen kanssa juontuu huhtikuulle 1969, Sammaljoen pappilaan.

JUSSI KIVIMÄKI – armoitettu lyömäsoittaja (laulaja, kitaristi, säveltäjä, sovittaja). Konsertissa tämä kameleontti vastaa myös alttonokkahuilun soitosta. Jussi kuuluu Pekka Bäckman & Marras -alkuperäismiehitykseen, nyttemmin Jussin vakiokiinnitys on showbändi Jean S:ssä. Yhteistyö Virtamiehen kanssa käynnistynyt loppuvuodesta 1988.

KRISTIAN HANNIKAINEN – Blue Maryn kitaristi, choruksen ja flangerin kummipoika. Aiemmalla urallaan yltänyt Latinamerican MTV:n videosijalle 6! (Poncho Kingz). Yhteistyö Virtamiehen kanssa juontaa juurensa Suomen Puolustusvoimiin, syksylle 1989, jolloin miehet viihdyttivät soitollaan satoja humalaisia toimiupseereja.

LIINA BÄCKMAN – multimusikantti Tyrvään Varilasta. Konsertissa Liina kajauttaa ilmoille oboensoiton syvimmät totuudet. Yhteistyötä Virtamiehen kanssa kotimaassa ja Tanskassa 2000-.

VENLA RITANEN – Kukkanen R&B:n ohdakkeistossa, kamarifolkin papitar. Nuorena friiduna lauluhommat aloittanut suvereeni tulkitsija, lauloi 12-vuotiaana stemmat Leo Gillespien levylle. Siitä lähtien kaikessa mukana. Rocktail Jazz Duo Ragdollin toinen osapuoli.

JUKKA RITANEN – Mies, basso ja ääni. Jukka soittaa bassoa Blue Maryssä ja laulaa Virtamiehen kuorossa. Astumassa kontrabassoineen myös martaiselle maaperälle. Lisäksi tämä vauhdikas partasuu opettaa kitaransoittoa ja kuuluu sataan eri kokoonpanoon. Hänen bassonaurunsa on kajahdellut Virtamiehen korvissa pitkälle toistakymmentä vuotta.

ESKO TAULO – Lempäälän Suuri Harppu. Virtamiehen ammoinen balettitoveri, joka kerran vihjaisi soittavansa huuliharppua. Soitto päätyi lopulta Virtamiehen levylautaselle. Poe:n Eldoradolla kuullaan ensi kerran Eskon soittoa virtamiehisessä maastossa. Tämä tapahtui syksyllä 2009.

JARI KANTONEN – Uusin tuttavuus muusikkopiirissämme. Blue Maryn taidokas rumpali, näppärä ja nokkela lyömäsoitinopettaja, jolta käy myös ojankaivuu ja hirvenkaato. Jari astui puikkoihin meistä viimeisimpänä.

JAZZTAMALA SINGERS – Virtamiehen kuoro. Monikymmenpäinen viihdekaruselli pyöräytettiin käyntiin syksyllä 2014. Ohjelmistossa runsaasti lauluja Virtamiehen kynästä.

***

VIRTAMIEHEN 25-VUOTISTAITEILIJAJUHLAN KONSERTTI
Sylvään koulun auditorio, Sastamala
Keskiviikkona 7.12. klo 19.00
Liput 10€
.

V-P_luuttu_Robi_1987

City vs Rupy

Ystäväni ja kylänmieheni Samuli Vapaasalo, armoitettu valokuvaaja ja kansallisromantikko Punavuorenkadulta, herätti minussa palasen vanhaa Pekkaa antaessaan palautetta eräästä uudestaan julkisuuteen singahtaneesta muotokuvasta. Kirjoitan aiheesta pari sanaa.

Samuli muisteli aivan oikein, että 1980-luvun lopun sliipatussa citytodellisuudessa ei juuri rupisuudelle löytynyt sijaa. Silti aloittelevan folk-muusikko Pekka Bäckmanin promokuvia näppäillessämme ensisijainen tavoitteemme oli juurikin tallentaa kupruja ja risuja. Ne muutamat kuvat, jotka näistä sessioista jäljelle jäivät, muistuttavat tästä lähestymistavasta.

willamafellakansi

Willa Ma Fellan, ensimmäisen älppärini, kansikuva laukaistiin kertakäyttö-panoraamakameralla, kohteenaan Pekka, Robi-koira ja Koffinpuisto. Lopullinen kuva oli pieni ja suttuinen, ja siitäkin leikattiin suuri osa pois. Jäljelle jäi tulitikkuaskin kokoinen kuva-aihe, joka suurennettiin megalomaanisesti levynkannen kokoon. Lisää suttua ja huttua, otsikot ja hulppeat korukuviot laati levynkanteen laulaja itse, armeijan harmaissa. Kokonaisuus on verrattoman suttuinen!

pekka_backman_koffari_by_samuli_vapaasalo

Vähemmän suttuinen, mutta joltisenkin rapea ja ruttuinen, mustuneine puineen, on reilua vuotta vanhempi otos, jossa Koffin viittamies poseeraa kitaroineen. (Kerran raitiovaunussa kuulin kahden tytön käyttävän tätä ilmaisua Koffarissa hiippailevasta ukosta puhuessaan. Pekka Bäckman vai joku muu, mene ja tiedä.) Arpinen ja samea, joskin voimakkaasti kontrastinen muotokuva saa 19-vuotiaan nuorenmiehen muistuttamaan kuivunutta ukkoa haudan partaalla. Kitara on kantajansa ensimmäinen Daion, se, jonka Bob Dylan viskasi taksinsa takapenkille vuotta aiemmin. (Toisaalla tässä blogissa kerrotaan tämä tarina koko laajuudessaan). Kitara sittemmin ryöstettiin hävyttömästi, soittajan ottaessa nokosia puun juurella suuren auringonpimennyksen päivänä v. 199–. Vohkitun soittimen tilalle ilmaantui pian Daion kakkonen, joka on edelleen käytössä.

pekka_backman_by_samuli_vapaasalo_1990_pieni

Kolmas osuva PR-kuva on laukaistu Pietarinkadulla julistetta varten. Hieno ajankuva, kauttaaltaan sininen. Vaan muuan kuva on surkeasti kateissa! Kyseessä on ikkunakaihdinten varjostama, alaviistosta ammuttu kuva Pekka Bäckmanista, sekin vuodelta 1988. Kuvan otti jälleen kerran Samuli, ja sen tarkoituksena oli päätyä Willa Ma Fellan kanneksi. En kuitenkaan innostunut ajatuksesta, ehkä siitä juuri puuttui se rosoisuus. Kuva oli silkkaa bossanovaa, ja sille voisi nyttemmin olla käyttöä. Jos kuva löytyy, se varmasti valjastetaan oikeaan käyttöön!

Edelfelt-filtteri

Kuulumme Samulin kanssa samaan kerhoon. Siellä maailmaa katsellaan suodattimen lävitse. Tällainen suodatin voi parantaa maailman katselijan silmissä.

Verrattomin kaikista suodattimista on Edelfelt-filtteri, joka silmälaseille asetettaessa oivallisesti pyyhkii kuvasta pois kaiken asiaankuulumattoman. Kerran Tähtitorninmäeltä Etelärantaan päin katsoessani filtteri suodatti pois kaikki automobiilit ja Enson pääkonttorin. Jäljelle jäänyttä maisemaa oli ihana katsella.

1980-luvun loppu oli itselleni – ja uskallan väittää, että paljolti myös mainitulle kanssamatkustajalleni – Edelfelt-filtterin aikaa. Minne tahansa kuljimme, onnistuimme tavoittamaan samat näkymät, joita tiesimme suurmiestemme äimistelleen. Pois turhuus ja kama näköä pilaamasta!

***

Eriskummallinen on muuten se ristiriita, että musiikki, jota tuolloin suolsin, ammensi osan intohimostaan supisuomalaisesta kansallisromantiikasta. Tietenkin lauluista oli kuultavissa kaikuja angloamerikkalaisista esikuvista, mutta silti soitto kajahtelee “Honkain keskellä”, ei siis yksinomaan piilipuiden. Näin sen itse koen, tehköön kuulija omat johtopäätöksensä. Kuvataiteellisissa harrasteissa vaikutus on toki selkeämmin havaittavissa. Samaa neojugendia veivaan yhä edelleen mankelista sisään ja ulos.

the_sleeper_vari

Tämän päätteeksi sopisi huristella Linuddin kahvilaan, pamauttaa ovet pieliään myöten auki ja kajahuttaa: “Onkos oltta tarjolla!” Sitä en kuitenkaan nyt tee, vaan painan “julkaise”-painiketta ja vähän häpeän. Ajat muuttuvat, onneksi muistot jää.

Jos sinulla, Samuli Vapaasalo, on jotain lisättävää, pane postia tulemaan!