Havupuinen aamukampa

Se on aamukampa se kun kuusikon halki taluttaa pukkia laitumelle ja lumen langettamat kuusenhavut pyyhkäisevät otsatukkaa. Tällaista se on talvella, kesällä taas koetaan aamujumppaa kun nälkäinen Pakana ryntää kohti alppiruusuja ja melkein katkaisee nyörinsä ryntäillessään. Matka karsinasta laitumelle on houkutuksia täynnä.

Vietin menneenä kesänä viikon Pakana-pukin aitauksessa ja sen ympäristössä. Itse aitauksessa vain pienen hetken, koska nälkäinen Pakana oli liian kiinnostunut lehtiöstäni, joka melkein päätyi partasuun atriaksi. Siitä aitauksen ympäristöstä käsin kuitenkin laadin tukun piirroksia, jotka kuvaavat ystäväni päivänkiertoa; märehtimistä, syömistä, märehtimistä, lepoa, nuolukiven lipomista ja pitkäkestoista seisoskelua ja ympäristön tarkkailua.

Näitä kuvia on nyt esillä Jaatsilla, niitä voi tulla ihmettelemään vaikkapa Virtamiehen hämmästyttävien joululaulujen kajahdellessa kulttuuritalomme salissa sunnuntaina 17.12. klo 17.00. Tervetuloa!

Virtamies

 

Tyrvään kekkein pukkipoika.

Jaahas hyvä herrasväki. Jaatsin almanakka näyttää kolmatta näyttelypäivää ja mieleni palaa pakanallisiin aatoksiin. Tänäkin aamuna Pakana-pukki sai appeensa ja oli yksinkertaiseen elämäänsä yhtä lailla tyytyväinen kuin aina ennenkin. Voi sitä onnen määrää, joka tuosta otuksesta ulos singahtelee! Minna Isotalo kirjoitti tämän aamuiseen Alueviestiin osuvan kuvauksen Pakanan sielunelämästä. Puntaroituja sanoja, joka sana totta.

Pukkienhan tiedetään olevan paitsi väkivaltaisia (jota Pakana ei ole), myös sangen uteliaita (jota Pakana on).

Itse kuvien taustalta löytyy samaa luomua kuin Ahvenanmaan kirkkokuvistakin. Värit sekoitettu Uulan tuottamilla pigmenteillä ja mainiolla vernissalla, maalaukset toteutettu koruttomalle juuttikankaalle. Se on Pakanalle sopiva media. Lisänä maalauksien esikuvina toimineita pastelli-akvarellitöitä samantapaisista aiheista. Joku nauroi kun kerroin suunnittelevani muutamaa rattoisaa päivää Pakanan aitauksessa piirustusvälineineni. Ehkä hän mietti, josko siitä tulee mitään. Pukkienhan tiedetään olevan paitsi väkivaltaisia (jota Pakana ei ole), myös sangen uteliaita (jota Pakana on). Vaikeaa se välillä olikin, aika-ajoin pukki tuli syömään lehtiön kulmaa, mutta sittenpä vaan hätistelmään niin kuin ammoinen uskonpuhdistaja: Hus-Hus! Kuvat valmistuivat hienosti, vailla suurempia ongelmia, heinäkuun vaiheilla menneenä kesänä. Nyt kuvia voi ihastella kauniisti seinille aseteltuina, tulkaa katsomaan!

Ja muistakaa Virtamiehen Hämmästyttävimmät Joululaulut täällä Jaatsilla, Axel Gallénin lapsuudenkodossa, ensi sunnuntaina 17.12. klo 17.

Virtamies

 

Virtamiehen näyttely on avattu!

Tervehdys lumipyryn keskeltä! Pakanuus ja Kristinusko -näyttelyn avajaisia vietettiin toissapäivänä, sunnuntaina. Kiitos teille, jotka ennätitte paikalle. Iltaa vietettiin kuva- ja säveltaiteen parissa, glögiä napaten ja leppoisa virne huulilla.

Nyt kun itsekin rauhassa ehdin kiertää huoneet ja katsella töitä jotenkin uusin silmin, huomaan, kuinka omalaatuinen sentään onkaan tämä laatimani kokonaisuus Ahvenanmaan kirkoista. Totisesti tunnistan kokonaisuudesta “oman Ahvenanmaani”, tervantuoksuineen kaikkineen. Kiitos vinkeästä ideasta Uula-tuotteen Sari Uunilalle, joka rohkaisi maalaamaan näitä kuvia Uulan valikoimista löytyvillä tuotteilla. Hyvin onnistui kirkkojen vangitseminen puun, liidun, liiman, punamullan ja hautatervan yhdistelyllä.

Kirkonkuvat sitä paitsi herättävät mielenkiintoisia ja antoisia keskusteluja. Niin avajaisissa kuin viimeksi tänään, Vuorenojan Upin visiteeratessa. Vanhoja kivikirkkoja voi harrastaa niin monella tavalla; hautausmaalähtöisesti, tuuliviiristä käsin, pienoismalleina tai puhtaana arkkitehtuurina. Sisältöä unohtamatta. Puualusta on varsin otollinen aiheen kuvaamiseen, koen kerta toisensa jälkeen siirtyväni uudestaan saarelta toiselle, vimmaisena pääteasemana Finström, oma suosikkini, Tampereen tuomiokirkon isoäiti. Punamullatut venevajat silmissäni ja mainittu tervankatku sieraimissani.

Minulla oli hyvä syy tehdä taannoinen retkeni. Kesällä 1993 piirsin ison nipun kuvia Ahvenanmaan kirkoista lyijykynällä, mutta koko sarja, yhtä lukuun ottamatta, katosi arkistojeni usvaan! Siksi uudet kuvat, ja niiden joukossa tuo ainoa vuosien takaa säilynyt Finström-aihe.

Kirkkojen rinnalla tepastelee Pakana-pukki laitumellaan. Niitäkin kuvia riittää. Siitä ensi kerralla.

Sunnuntaina 17.12. klo 17 Jaatsilla kuullaan Virtamiehen harvinaislaatuisia joululauluja Topeliuksen, Kiven ym. teksteihin tekijän itsensä esittämänä. Tervetuloa näyttelyyn ja konserttiin! Osoite: Gallen-Kallelan katu 1, 38200 Sastamala.

Virtamies

Markus Bäckman, äänitaiteilija, barytoni.

Olen seurannut veljeni Markuksen tekemisiä rapeat 48 vuotta. Koko tämän ajan olen ihaillut hänen kykyänsä ilmaista itseään monipuolisesti, niin kuvataiteellisesti (mainio sarjakuvapiirtäjä) kuin lauluntekijänä, mutta ennen kaikkea laulajana.

Äänityöläiseksi Markus itseään kutsuu, onhan hänen päätoimensa ollut jo vuosia erilaiset äänenkäyttöön liittyvät työtehtävät, animaatiodubbaukset, spiikit ja ja tietenkin laulaminen. Laulua Markus on opiskellut Oulunkylän popjazz -opistossa sekä yksityisesti mm. Erkki Rajamäen, Mikko Pasasen ja Hannu Holman johdolla.

Ensimmäisen kerran Markus esiintyi äänilevyllä Jakaranda-kuoron solistina, muistaakseni vuonna 1986. “Hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet” soi edelleen radiossa. Tämän jälkeen hän on julkaissut kaksi omaa levyä, ja toiminut solistina useissa produktioissa, äänitteillä ja piirroselokuvissa.

Markus oli mukana Lauluteokset 2&4 -levyllä, joka sisältää sarjan Veli-Pekka Bäckmanin säveltämiä lauluja Edvin Piiran runoihin. Tällä levyllä soiva laulusarja Oodi vuodenajalle herätetään henkiin Kuusen ja Katajan esitysten jälkeen Tyrvään Pappilassa vietettävän illallisen yhteydessä. Laulut esittää Markus Bäckman, Veli-Pekan säestäessä pianolla.

V-P.

Markus Bäckman (kuva: Markku Pihlaja)