Tässä perjantaina Huittisten Wanhassa Pappilassa vietettiin Virtamiehen joululauluiltaa. Itse asiassa laulut käsittelivät kokonaista vuodenkiertoa. Ohjelmisto koostui kaikenkarvaisista lauluistani, osa niistä aikoja sitten tehty. Ajatukseni palasivat Kämpiin, kellaribunkkeriin, johon majoittauduin parikymmentä vuotta sitten toteuttamaan kansallisromanttisia haaveitani.
On nimittäin niin, että vuokrasin tuolloin pienen kellarihuoneen, jonne tuotin flyygelin, vuoteen ja kaksi kirjoituspöytää; yhden nuottikirjoituksille ja toisen piirustuksille. Uppouduin touhuun, jonka tuloksena oli sivukaupalla kaunista musiikkia, melodista laulelmaa pianosäestykselle vanhojen runoilijamestareiden teksteihin sekä silkkaa pianomusiikkia. Siinä sivussa syntyi myös palanen anarkistista kuvataidetta. Paljon kului teetä, Jalostajan ”pizzaa” ja itsetehtyä punaviiniä, jonka etikkainen jälkimaku vieläkin polttelee sisuskaluja. Joskus Kämpissä kävi vieraita, mutta vain harvoin. Pääosan ajasta vietin yksin laulujeni ja kuvieni parissa. Vaikka tuotantoni paisui kyseisen puolen vuoden aikana valtavassa määrin, sen vaikutus ympäristöön oli vähäinen. Moni lauluista muhii pöytälaatikossa odotellen parempaa aikaa.
Mutta aivan kuin tohtori Jekyllin ja herra Hyden tapauksessa, myös silloisen Virtamiehen elämässä oli kaksi puolta. Työpäivän päätyttyä pääkaupungin yön koko kirjavuus räjähti silmien eteen, päivän sävelet nousivat huulille yhä uudelleen ja uudelleen, uudet ideat alkoivat kuplia aivoissa ja usein yö päättyi toiseen työpäivään. Näennäisen rauhalliset, joskin paikoitellen hyvin intensiiviset laulut näkivät syntynsä kaksinaisissa olosuhteissa. Olen varsin onnellinen että nuo päivät ovat mennyttä aikaa. Sanonta ”en päivääkään vaihtaisi pois” ei päde kohdallani.
Lähetin valikoiman laulujani tutkittavaksi Jorma Hynniselle. Hän vastasi keskimittaisella kritiikillä. Kehuja laulettavuudesta. Tämä lisäsi tekijän itsevarmuutta. Myöhemmin omistin Jörö-Jukka -laulusarjani tälle Laulun Mestarille, joka puhui vilkaisevansa sikermää eläkkeelle päästyään. Aika näyttää.
minun on mahdollista ja suorastaan järkevää ammentaa menneisyydestä
Huittisten laulutuokio avasi silmäni siihen tosiasiaan, että minun on mahdollista ja suorastaan järkevää ammentaa menneisyydestä, mutta suunnattava katseeni tiukasti eteenpäin. Jälkitunnelma oli mainio, lystikäs ja myös nostalginen. Kämpin etikkaisen punaviinin katkuinen sävelseppä avasi arkkunsa, soittorasiansa ja pani tuulemaan. Se oli varmasti oikein tehty. Nyt nämä laulut saavat elää turvallista elämää, vailla holtittomuutta, epävakaisuutta ja levottomuutta, joka Kämpin aikaa leimasi. Nuo laulut ovat sen ansainneet. Aion esittää niitä monessa eri yhteydessä tulevan vuoden aikana. Tulkaa kuulemaan Topeliusta, Runebergia, Kiveä, Piiraa ja tietenkin Edgar Allan Poeta Virtamiehen sävelin!