Mieleeni palaa muutama hauska projekti kouluvuosiltani. Moni verraton tapaus liittyi ”kämppään”, jota Suomen Merimieslähetysseura antoi kaveripiirimme pitää pommisuojassaan. Paljon musiikkia ja yleistä rientämistä. Toinen keskeinen mellastuspaikkamme oli Koffinpuisto, etenkin sen torni ja nyttemmin hävitetty lammikko. Kolmas osa kokonaisuutta oli opinahjomme Norssi, joka tarjosi rehevät sosiaaliset puitteet kaikenlaiselle hörhöilylle.
…Rainbird -kohokirjoituksella varustettuja piparkakkuja nälkäiselle konserttiyleisölle.
Yhtyeemme Rainbird esiintyi Norssin urkuparvelta käsin. Roudarit pukkasivat Sörnäisistä haettua hiilihappojäätä laakeisiin astioihin ja savu oli sakea. Keikan jälkeen tarjoilimme edellisenä iltana valmistamiamme luutun mallisia Rainbird -kohokirjoituksella varustettuja piparkakkuja nälkäiselle konserttiyleisölle. Täysipainoinen konserttiakti. Tämä yhtye ja siihen liittyvät roudarit muodostivat tukevan kaveripiirin, joka piti tukikohtanansa pommarikämppää.
Kämpälle tuotettiin kerran pieni kokoelma punagraniittisia reunakiviä ikään kuin koristeeksi, tavoitteena pystyttää pieni Stonehenge-rekonstruktio. Pari kiveä päätyi kuitenkin aivan erikoislaatuiseen käyttöön. Pian näet vietettiin Norssin kevätjuhlaa. Otto Selén ja allekirjoittanut kannoimme valtavat katukivenlohkareet lavalle, lausuimme kiviä käsissämme kannatellen laatimamme tajuntaa laajentavan runon, toinen etu- ja toinen takaperin. Tämä nyt sinänsä ei edusta merkittävää kekseliäisyyttä, mutta varsinainen performanssi olikin kivien jättäminen lavan takusille. Vielä vuosien päästä äidinkielen lehtori Kaisa Lange vihjasi meille kivistä ja pyysi kantamaan pois. Emme sitä milloinkaan tehneet.
Vaan korkealla oli talkoohenki, asiallisin maustein!
Aivan kuten katukivien raahaaminen vanhoilla lastenrattailla, myös moni muu projekti toteutui virkeän ystäväpiirimme toimesta. Nuorukaisena toimin Helsingin Kaupungin palveluksessa puistoässänä. Kerran sain ajatuksen puhdistaa Koffinpuiston laiturin graffiteista. Esimieheni antoi siihen luvan. Kaupunki järjesti myös asiaankuuluvat materiaalit, haalarit ja muun. Tuumasta toimeen. Eräänä kesäyönä sitten kokoonnuimme lammen äärelle parinkymmenen maalarin voimin, yllämme sinioranssit haalarit, käsissämme maalisudit. Valtava ilotulitus syntyi kun yön hämärässä liekinheittimet ryhtyivät kärventämään vanhaa maalia pois uuden tieltä. Valot syttyivät ikkunoihin. Vaan korkealla oli talkoohenki, asiallisin maustein! Ihmeellisintä oli, että paikalla vieraillut poliisi ei keskeyttänyt työtämme vaan laituri valmistui aamuun mennessä.
Nuorelle Virtamiehelle tämä oli silkkaa hupia ja ajanvietettä. Myöhemmin kuitenkin olen huomannut, että verrattain usein löydän itseni tekemästä ihan samoja juttuja. Joskus ne liittyvät klovneriaan, joskus nukketeatteriin, mihin milloinkin. Kuten edesmennyt kivimestarini Kalev Nõmmela minusta aikoinaan totesi: ”Veli-Pekka, sa oled üks projektimees!”.