Virtamiehen näyttely on avattu!

Tervehdys lumipyryn keskeltä! Pakanuus ja Kristinusko -näyttelyn avajaisia vietettiin toissapäivänä, sunnuntaina. Kiitos teille, jotka ennätitte paikalle. Iltaa vietettiin kuva- ja säveltaiteen parissa, glögiä napaten ja leppoisa virne huulilla.

Nyt kun itsekin rauhassa ehdin kiertää huoneet ja katsella töitä jotenkin uusin silmin, huomaan, kuinka omalaatuinen sentään onkaan tämä laatimani kokonaisuus Ahvenanmaan kirkoista. Totisesti tunnistan kokonaisuudesta “oman Ahvenanmaani”, tervantuoksuineen kaikkineen. Kiitos vinkeästä ideasta Uula-tuotteen Sari Uunilalle, joka rohkaisi maalaamaan näitä kuvia Uulan valikoimista löytyvillä tuotteilla. Hyvin onnistui kirkkojen vangitseminen puun, liidun, liiman, punamullan ja hautatervan yhdistelyllä.

Kirkonkuvat sitä paitsi herättävät mielenkiintoisia ja antoisia keskusteluja. Niin avajaisissa kuin viimeksi tänään, Vuorenojan Upin visiteeratessa. Vanhoja kivikirkkoja voi harrastaa niin monella tavalla; hautausmaalähtöisesti, tuuliviiristä käsin, pienoismalleina tai puhtaana arkkitehtuurina. Sisältöä unohtamatta. Puualusta on varsin otollinen aiheen kuvaamiseen, koen kerta toisensa jälkeen siirtyväni uudestaan saarelta toiselle, vimmaisena pääteasemana Finström, oma suosikkini, Tampereen tuomiokirkon isoäiti. Punamullatut venevajat silmissäni ja mainittu tervankatku sieraimissani.

Minulla oli hyvä syy tehdä taannoinen retkeni. Kesällä 1993 piirsin ison nipun kuvia Ahvenanmaan kirkoista lyijykynällä, mutta koko sarja, yhtä lukuun ottamatta, katosi arkistojeni usvaan! Siksi uudet kuvat, ja niiden joukossa tuo ainoa vuosien takaa säilynyt Finström-aihe.

Kirkkojen rinnalla tepastelee Pakana-pukki laitumellaan. Niitäkin kuvia riittää. Siitä ensi kerralla.

Sunnuntaina 17.12. klo 17 Jaatsilla kuullaan Virtamiehen harvinaislaatuisia joululauluja Topeliuksen, Kiven ym. teksteihin tekijän itsensä esittämänä. Tervetuloa näyttelyyn ja konserttiin! Osoite: Gallen-Kallelan katu 1, 38200 Sastamala.

Virtamies